Oikeusturva kuuluu papillekin

Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomien mielipideosastolla 27.8.2020.

Helsingin sanomat kertoi sunnuntaina (23.8.) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien tekemistä rikoksista ja niistä saatujen tuomioiden käsittelystä hiippakuntien tuomiokapituleissa. Vaikka papit syyllistyvät rikoksiin 80 prosenttia vähemmän kuin väestö keskimäärin, parannettavaa selvästi on. Pappisvirka on julkisesti hoidettava virka, ja pappisvihkimyksessä pappi lupaa tahtovansa elää niin, että on esikuvana seurakunnalle.

Huolta herättää arkkipiispa Tapio Luoman toive (HS 24.8.) siitä, että papit ilmoittaisivat saamistaan tuomioista tuomiokapituleille itse, koska tuomioistuimet vain harvoin noudattavat kirkkolain määräystä ilmoittaa kirkon viranhaltijoiden saamista tuomioista kirkollisille viranomaisille.

Toiveessa on kyse puuttumisesta ihmisoikeussopimusten takaamaan itsekriminointisuojaan. Koska tuomiokapituli saattaa oikeuden antaman tuomion lisäksi määrätä papille varoituksen, pidättää papin pappisviran toimittamisesta määräajaksi tai erottaa pappisvirasta pysyvästi, on tuomiokapitulin toimilla merkittävä vaikutus papin elinkeinoon.

Kirkkolaissa tuomioistuimille annettu ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia kirkon viranhaltijoita. Miksi arkkipiispa pyytää vain pappeja ilmoittamaan rikoksistaan?

Samassa HS:n jutussa Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa kritisoi pappeja siitä, että nämä turvautuvat rikosasioissa lain heille suomiin muutoksenhakukeinoihin. Tuomiosta valittaminen on Hallamaan mukaan ”taipumusta selittää rajat ylittävä toiminta sallituksi”. Oikeusvaltiossa kuitenkin ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan, ja jokaisella on oikeus puolustaa itseään samoin kuin valittaa saamastaan tuomiosta.

On kysyttävä, mitä tuomiokapitulikäsittelyllä pappien rikosasioissa saavutetaan. Useimmissa tapauksissa käsittely ei papin osalta johda hallinnolliseen sanktioon rikosoikeudellisen tuomion lisäksi. Vakavissa rikoksissa tuomioistuin voi kuitenkin panna papin viralta, ja sen tulisi riittää suojakeinoksi estää näihin rikoksiin syyllistyneen toiminta julkisessa virassa.

Ulla Ruusukallio
puheenjohtaja

Jussi Junni
toiminnanjohtaja, Suomen kirkon pappisliitto

Kuva: Pexels.

Akava uudistamaan työmarkkinoita

Puheenvuoro Akavan liittokokouksessa 25.8.2020

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät liittokokousedustajat!

Kulunut vuosi on koronaviruspandemian johdosta ollut äärimmäisen poikkeuksellinen, ja työmarkkinoilla se on näkynyt äkillisenä työn tarjonnan vähentämisenä ja monissa tehtävissä riskitekijöiden merkittävänä lisääntymisenä. Työmarkkinajärjestöt, Akava etunenässä, tarttuivat keväällä yhtäkkisesti muuttuneeseen tilanteeseen ja veivät maan hallitukselle päätettäväksi joukon merkittäviä toimenpiteitä, joilla sekä pelastettiin yrityksiä konkursseilta että turvattiin ihmisten toimeentulo tilanteessa, jossa sosiaaliturvan aiemmat pelisäännöt eivät enää toimineet.

Samanlaista vastuunottoa tarvitaan jatkossakin. Koronapandemia ei ole ohitse, ja Suomessakin on jo merkkejä uuden epidemian puhkeamisesta. Halusimme tai emme, koronatauti on keskuudessamme vielä vähintään koko ensi vuoden. Se edellyttää myös meiltä valmiutta merkittäviin työmarkkinoita uudistaviin toimenpiteisiin etenkin sen vuoksi, että hyvinvointivaltion perusta, työllisyysaste, on koronan johdosta laskenut ja romahduttanut maan hallitusohjelmassa tavoitellun nousun 75 %:iin vaalikauden loppuun mennessä.

Otan esimerkiksi kesällä loppuun saatetun neuvottelukierroksen. Sen suuri teema oli kiky-sopimuksen mukana tulleen työajanpidennyksen poisto. Siitä väännettiin useimmilla aloilla kuukausia edellisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Koronaepidemia hankaloitti etenkin julkisen sektorin neuvotteluja, kun jotkut tahot pitivät yksityisen sektorin jo saavutetun palkankorotustason tavoittelua uudessa taloudellisessa tilanteessa vastuuttomana. Siihen nähden onnistuimme erinomaisesti. Edes työtaisteluja ei tarvittu.

Puheet virka- ja työehtosopimusten avaamisesta ensi vuoden palkankorotusten osalta on torpattava. Meillä ei ole enää keskitettyä tulopoliittista neuvottelujärjestelmää, ja sopimuksissa on nykyään kattavat paikallisen sopimisen järjestelmät. Yksityisellä sektorilla palkkojen korottamisesta sovitaan ensisijaisesti paikallisesti, ja useimmilla aloilla on mahdollista tehdä selviytymislausekkeen mukainen kriisisopimus. Siksi edes kokonaisen sopimusalan kattavaa leikkausta ei ole syytä tehdä.

Toisena esimerkkinä otan kesällä heränneen keskustelun ansioturvasta. Vaikka kassoihin kuulumattomien palkansaajien palkoista pidätetyt työttömyysvakuutusmaksut kanavoidaankin perusturvan rahoitukseen eikä kassoihin kuuluvien ansioturvaan, ihmisten oikeustajuun ei yleisesti istu ajatus siitä, miksi maksamalla kassamaksun, joka rahoittaa ansioturvasta vain 5,5 %, saa merkittävästi paremman etuuden. Se on huomattu myös puolueissa. Tällä hetkellä käsittääkseni kaikki puolueet ja myös Elinkeinoelämän keskusliitto kannattavat ansioturvareformia, ja meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä yksin nurkkaan puolustamaan nykymallia kynsin ja hampain. Pikemminkin meillä on tässä mahdollisuus profiloitua kaikkien asemaa parantavana solidaarisuusliikkeenä, ja enemmän sellainen kuin vain maksajien edun puolustaminen saa meidät näyttämään sellaiselta liikkeeltä, johon halutaan kuulua ja liittyä.

Kirkon akateemisten hallitus on viime viikolla ottanut kantaa sen puolesta, että ansioturvaa voitaisiin uudistaa ns. Kotamäen selvityksen 1. tai 2. mallin mukaisesti. Joko muutettaisiin perusturva ansiosidonnaiseksi etuudeksi niin, että sen arvo olisi 94,5 % nykyisestä ansiosidonnaisesta, siis kassamaksun verran alempi. Toinen vaihtoehto olisi palkansaajan velvoite liittyä työttömyyskassaan, ja tämä velvoite voisi perustua joko nykyiseen kassajärjestelmään tai niin, että ihminen kuuluisi oletuksena esimerkiksi Kelan ylläpitämään työttömyyskassaan. Tämä uudistus säilyttäisi toimivan kassajärjestelmämme, josta jäsenemme saavat useimmiten erinomaista palvelua. On selvää, että Kotamäen raportin 3. vaihtoehto, koko ansioturvan keskittäminen Kelaan, voisi olla halvempi vaihtoehto, mutta millainen olisi palvelutaso sen jälkeen? Toimeentulotuen uudistus antoi siitä varoittavan esimerkin.

Kolmannen esimerkin otan kirkon sektorilta, jota oma liittoni edustaa. Kirkon sektori on pieni sektori, käsittäen vain reilun prosentin kaikista akavalaisista. Kuitenkin sillä on merkittävässä määrin henkilöstöä koskevaa omaa sääntelyä, joka on monessa suhteessa vanhanaikaista ja osittain myös yksilöiden perusoikeuksia polkevaa. Taitamme edelleen peistä uudesta työaikalaista, jota Akavan ansiosta saimme eduskunnassa merkittävästi muutettua nimenomaan uskonnollisia tehtäviä tekevien osalta. Kirkon sektorilla ei muista aloista poiketen ole yhteistoimintalakia, vaan yhteistoiminta perustuu sopimukseen, jonka työnantaja voi yksipuolisesti irtisanoa.

Kirkon sektorin merkittävin haaste on niin sanottu kirkon autonomia. Kirkon johto, piispat etunenässä, on sitä mieltä, että kirkon tulee saada päättää lainsäädännöstään ja jopa yleisen lainsäädännön soveltamisesta itse. Ministeriöissä taas on katsottu, että kirkkoa koskevaan sääntelyyn ei puututa ilman kirkon omaa aloitetta. Vastuunpakoilu johtaa viime kädessä siihen, että muilla aloilla itsestään selvät uudistukset eivät etene, tai ne etenevät vain pakon edessä, kun tuomioistuimet päättävät asioista kirkon työnantajien puolesta.

Olen kuvannut näitä haasteita korostaakseni sitä, mihin liitot tarvitsevat Akavaa. Samalla tavalla kuin liitto yksittäiselle jäsenelle, Akava tarjoaa liitoilleen leveämmät hartiat. 

Hyvät ammattiyhdistystoverit! Meitä haastetaan uudistamaan työmarkkinoita vastuullisesti, ja jos siihen haasteeseen tartumme, uudistuu myös ammattiyhdistysliike. Liian usein näyttäydymme ulospäin saavutettuihin etuihin tarkertuvana ja keskenään riitelevänä joukkona. Tähän ei meillä yksinkertaisesti ole varaa. Meidän on yhdessä, yhtenäisenä liikkeenä uudistettava työmarkkinoita 2020-luvulle, jotta mahdollisimman monella olisi töitä ja jokaisella myös riittävä toimeentulo. Kiitos.

Kuva: Katja Aho.

Töitä kesällä ja loma talvella?

Kesä on pitkällä ja illat ovat jo pimenneet. Vuosi alkaa kääntyä syksyyn, joka monen mielestä ei ole se mieltä ylentävin vuodenaika. Lumettoman talven pimeydestä nyt puhumattakaan. Normaalina työpäivänä hädin tuskin ehtii valoisana aikana ulos, usein ei.

Kesällä päivät ovat pitkiä, useimmiten valoisia, ja kenties aivan kuumimpia päiviä lukuun ottamatta moni meistä on täynnä energiaa.

Eikö tuntuisi järkevältä, että työntekoon käytettäisiin nämä kaikkein energisimmät kuukaudet ja lomaa vietettäisiin silloin, kun sää muutenkin on kaikken kurjin? Miksi kaupungit hiljenevät ja Suomi vetäytyy kuoreensa juuri parhaimpana aikana vuodesta?

Luin kesälomalla Väinö Linnan upean Täällä pohjantähden alla -trilogian, jota voin sosiaalihistoriallisen otteen puolesta suositella kaikille. Siellä työelämä olikin toisenlaista.

Kesällä tehtiin pitkää päivää, usein yömyöhään, kun valoa riitti. Varakas torppari olisi kenties voinut muutoin lähettää taksvärkkiin jonkun toisen puolestaan, mutta työvoima oli kaikki töissä pellolla eikä ketään saanut sijalle. Talvella taas työvoimaa riitti, kun maatöitä ei ollut.

Maatalousyhteiskunnassa työn rytmi määräytyi vuodenkierron mukaan. Juhlia vietettiin sitten, kun elanto talveksi oli varmistettu. Häitä vietettiinkin etenkin syksyisin.

Entisajat olivat myös lapsityövoiman aikaa. Lapsia tarvittiin monenlaisissa puhdetöissä ja myöhemmässä iässä myös pelloilla. Koulua saattoi päästä käymään, mutta vain niinä aikoina, kun maatyöt sen sallivat. Lomat takasivat työvoiman pelloille. Syyslomakin oli ennen nimeltään perunannostoloma.

Työelämä on kuitenkin muuttunut. Sata vuotta sitten elettiin maatalousyhteiskunnassa, toisen maailmansodan jälkeen teollisuus oli suurin kansantalouden osa, ja nyt elämme palveluyhteiskunnassa. Työ ei ole enää samalla tavalla sidottu vuodenaikoihin kuin ennen. Lapsienkin työsuojelusta on 1900-luvulla merkittävästi huolehdittu.

Mitä jos keikauttaisimmekin työelämän rytmin päälaelleen ja siirtäisimme vuosiloman talveen? Töissä jaksaisi paremmin ja pimeänä aikana voisi viettää hiljaiseloa. Joulukin olisi keskellä parasta loma-aikaa.

Kuva: Pexels.