Kirkon yhteistoimintalaki etenee

Vaikuttamistoiminta on pitkäjänteistä työtä. Tässä yhtenä esimerkkinä projekti, joka on ollut minun työpöydälläni jo pitkään: kirkon yhteistoimintalaki.

Kirkkohan on siitä erikoinen työelämäsektori, että sen työpaikkoja ei koske mikään yhteistoimintalaki, vaan yhteistoiminnasta on määräykset kirkon omassa yhteistoimintasopimuksessa. Se ei takaa henkilöstölle yhtä hyvää asemaa kuin muiden sektoreiden yhteistoimintalait ja kaiken lisäksi työnantaja voi halutessaan irtisanoa sen kokonaan.

Työpaikkani AKI-liitot ry:n valtuusto hyväksyi vuonna 2016 tavoitteen, että kirkkoon saadaan oma yhteistoimintalaki. Sen jälkeen on monenlaista työtä asian edistämiseksi – tutkittu kansainvälistä oikeutta, annettu lukuisia lausuntoja ja käyty lukemattomia keskusteluja.

Tänään eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta antoi mietintönsä uudeksi yritysten yhteistoimintalaiksi. Lain valmisteluvaiheessa myös kirkon asiaa on pidetty isosti esillä. Valiokunta kiinnittikin huomiota siihen, että kirkon tilanne ei vastaa muiden alojen tasoa. Siksi valiokunta edellyttää nyt – ensimmäistä kertaa – että yhteistoimintalain valmistelu aloitetaan myös kirkossa!

Tämä lausuma on toki vasta alkua. Nyt alkaa työryhmätyöskentely, joka kestää ensi kesään. Kirkkohallitus asetti kirkon oman yhteistoimintalain tarvetta selvittävän työryhmän elokuussa, ja työ alkoi syksyllä. Seuraavassa kokouksessa ensi viikolla nyt vuoden 2021 joulukuussa muotoillaan lain ensi pykäliä.

Vielä on matkaa siihen, että lakiluonnos on läpi kirkolliskokouksesta ja eduskunnasta ja lopulta myös voimassa. Se tapahtuu ehkä vuoden 2024 alussa.

Kuva: Pexels.