Kaikille mahdollisuus omaan asuntoon?

Voisiko yksi keino tukea pienituloisia olla omistusasunnon menojen nykyistä parempi huomioon ottaminen asumistuessa?

Nythän vuokra-asuntoon saa asumistukea 80 %:iin kohtuullisesta vuokrasta, mutta omistusasuntoon vain yhtiövastikkeen osuuden ja lainan koroista 73 %. Käytännössä kuitenkin monet vuokra-asunnot rahoitetaan velkarahalla, ja asumistuki näin ollen hyödyttää asuntojen omistajia, olivat ne sitten yhteisöjä tai yksityisiä asuntosijoittajia.

Lähes koko ihmiskunnan historian on omaisuus taannut suuremman tuoton kuin ansiotyö. Vain 1900-luku lienee ollut tässä poikkeus, niin että työn tuottavuus on kasvanut omaisuuden tuottoa nopeammin. Näin ei kuitenkaan enää ole, vaan pääomat tuottavat paremmin.

Eikö olisi syytä tukea sitä, että myös pienituloisilla olisi mahdollisuus omaan asuntoon? Siis niin, että yhtä suuren asumistuen kuin vuokra-asuntoon, saisi myös omistusasuntoon, siis myös lainan lyhennykseen. Nythän järjestelmä mahdollistaa sen, että vuokranantaja lyhentää omia lainojaan, kun asumistuki kanavoidaan sille vuokrana, mutta asunnon omistaja ei saa kartuttaa omaisuuttaan.

Lisäksi olisi syytä saada nykyistä suurempi valtiontakaus asuntolainoille. Nythän katto on 20 % tavallisille ja 25 % ASP-lainoille, mutta pankit tyypillisesti katsovat, että asunto voi silti kattaa vain 85-90 % ostohinnasta, vaikka pankit muutoin laskevat asunnon vakuusarvoksi 70–75 %. Voisiko ajatella, että valtio takaisi asuntolainan 100 %:iin asti, kuitenkin niin, että takauksessa olisi euromääräinen katto, jolloin takauksen vaikutus hyödyttäisi etenkin pienituloisia?