Puoliväli-indeksiin ei ole varaa

Ehdotus korottaa eläkkeitä ns. puoliväli-indeksillä, joka määräytyy puoliksi palkkakehityksestä ja puoliksi hintakehityksestä nykyisen ns. 20–80-taitetun indeksin sijaan, on jälleen noussut esille kuin Feenix-lintu tuhkasta, vaikka sen kestävyysargumentit on ammuttu alas jo moneen kertaan.

Nykyisin käytössä oleva taitettu indeksi tarkistaa eläkkeitä vuosittain vastaamaan 80 %:sti kuluttajahintojen muutosta ja 20 %:sti palkkojen muutosta. Koska palkat nousevat nopeammin kuin hinnat, nykyinenkin indeksi johtaa siihen, että eläkkeet nousevat nopeammin kuin hinnat.

Kaikki indeksikorotukset hyödyttävät ensinnäkin aina eniten suurituloisia. Jos indeksikorotus on suurempi, uudistus hyödyttää enemmän suurituloisia, joiden eläkkeet nousevat enemmän. Pienet eläkkeet eivät nouse yhtä merkittävästi. Esimerkiksi jos joku saa 1500 €/kk eläkettä nyt, niin 10 vuoden päästä eläke on kyllä kasvanut merkittävän 70 €/kk enemmän kuin nykyisellä 80–20-taitetulla indeksillä, mutta 3 000 €/kk eläke on vastaavasti noussut 140 €/kk (ks. Telan arvio).

Jos indeksiä muutetaan, samalla vastaavasti eläkerahastoja syödään nopeammin. Puoliväli-indeksi nostaisi seuraavan 20 vuoden aikana eläkemenoa 1,7 mrd/v. Se on peräti 5,7 % korotus nykyiseen 29,6 mrd vuosittaiseen työeläkemenoon. Koska tällä eläkemaksutulo on TyEL-järjestelmässä n. 22 mrd eur/v, käytetään eläkkeiden maksuun eläkerahastoista n. 7,6 mrd eur/v. Jos tähän tarvitaan lisää rahaa 1,7 mrd/v, se tarkoittaa rahastojen käyttöä 22 % nopeammin kuin mitä nykyisin tapahtuu.

Eläkerahastojen on tarpeenkin kasvaa siksi, koska eläkemeno kasvaa koko ajan. Se johtuu siitä, että 1) eläkeläisten määrä kasvaa ja ihmiset elävät pidempään, ja että 2) eläkkeiden suuruus kasvaa sekä indeksikorotusten että uusien eläkeläisten korkeampien eläkkeiden myötä.

Eläkerahastot eivät ole tarkoitettu pelkästään nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin, vaan niiden tulisi riittää – ja niistä tulisi tulla sijoitustuottoa – myös niiden eläkkeisiin, jotka ovat vasta työuransa alussa. Jos eläkerahastoja käytetään nopeammin kuin on suunniteltu, nyt töissä olevien eläkkeisiin jää entistä vähemmän rahaa.

Ennen 1990-lukua eläkerahastoihin maksettiin vain n. 5–15 % palkkasummasta, kun nykyisin eläkemaksu on yli 24 %. Korkeampiin eläkkeisiin olisi paremmin varaa, jos nykyisten eläkeläisten palkoista olisi rahastoitu samanlaisella prosentilla kuin nykyisten työssäkäyvien palkoista tehdään.

Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta arvioidessa tulee ottaa huomioon myös se, että eläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen vuosiksi 2003–2005. Tästä hyötyivät vain ja ainoastaan suuret ikäluokat.

Lisäksi kaikkien v. 1947 jälkeen syntyneiden eläkkeitä leikataan ns. elinaikakertoimella. Elinaikakerroin on esim. vuonna 1950 syntyneelle 0,98351 eli eläke pienenee 1,7 % vuonna 1947 syntyneeseen verrattuna. Vuonna 1970 syntyneeltä elinaikakertoimen ennustetaan leikkaavan kerrytettyä eläkettä 13 % ja vuonna 1990 syntyneeltä lähes 20 %.

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet on tehty sen takia, että nykyisten eläkeläisten eläkkeet saataisiin maksettua ja että myös nuorempien ikäpolvien eläkkeisiin jäisi varoja. Tätä taustaa vasten ajatus siitä, että eläkkeiden korotus kohdennettaisiin suuriin ikäluokkiin – jotka ovat maksaneet eläkerahastoihin nuorempia ikäpolvia vähemmän varoja, päässeet aikaisemmin eläkkeelle ja joiden eläkettä leikataan huomattavasti vähemmän kuin nuorempien – tuntuu paitsi erikoiselta myös kohtuuttomalta.