Kirjoitin kuukausi sitten yhdessä Marjukka Anderssonin kanssa Kirkko & kaupunkiin sekä Kotimaahan tapauksesta, jossa helsinkiläinen Mikaelin seurakunta oli julkaissut kanttorin viran haettavaksi ainoastaan seurakunnan virallisella ilmoitustaululla kirkkoherranviraston seinällä. Menettely sinänsä täyttää lain kirjaimen (Kirkkolaki 6:10 §) mutta hyvän hallinnon henkeä tai hiippakunnan rekrytointiohjeita sen ei voi katsoa noudattavan. Julkista työnantajaa koskee julkisuuslain velvollisuus siitä, että yleisön tiedonsaannin kannalta keskeiset asiakirjat ovat saatavissa mm. yleisissä tietoverkoissa.
Toukokuun puolessa välissä Turkuun kokoontuvat kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen kirkolliskokouksen lakivaliokunnan mietinnön 5/2017 kirkkolain ja kirkkojärjestyksen uudistamisesta. Kyseessä on ”kirkkolain kodifiointi” -nimellä tunnettu valtava lainsäädäntötekninen työ, jossa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännöksiä on kirjoitettu ja järjestelty uudestaan luettavaan ja käytettävämpään muotoon. Tavoitteena ei ole ollut muuttaa sääntelyä olennaisilta osin, mutta pieniä ja hyviä muutoksia joukossa on.
Yksi uudistus esitetyssä kirkkolaissa koskee mukavasti viranhaun julkisuutta. Enää kirkollinen työnantaja ei voisi ilmoittaa julkisesti haettavasta virasta ainoastaan kirkkoherranviraston eteisessä, vaan seurakunnan tulisi julkaista viranhakuilmoitus yleisessä tietoverkossa (esitetyn lain 7. luvun 12 §). Muutenkin kirkon hallinnon päätökset ja pöytäkirjat tulee tarkastamisen jälkeen pitää esillä yleisessä tietoverkossa eli käytännössä Internetissä (esitetyn lain 10. luvun 22 §).
Tietenkin monet seurakunnat ovat jo tähän mennessäkin oma-aloitteisesti tiedottaneet päätöksistään ja julkaisseet asiakirjansa nettisivuillaan. Uudet säännökset ovatkin niitä varten, jotka haluavat pitää asioita mieluummin salassa tai muuten vain eivät ole nähneet tarpeelliseksi avautua nettiä käyttäville jäsenilleen.
Kuva: Pexels.
Jussi Junni 