Seurakuntien virantäytöt ovat lähtökohtaisesti julkisia. Katsomme, että virantäytöissä tulee noudattaa lain kirjaimen lisäksi lain henkeä.
Helsingin Mikaelin seurakunnan kanttorinviran hakuilmoitus julkaistiin 14.2.2018 ainoastaan seurakunnan virallisella ilmoitustaululla. Hakuilmoitusta ei ollut julkaistu seurakuntayhtymän intranetissä eikä avoimilla työpaikkasivustoilla, mikä on laillista, mutta ei avointa.
Viran hakuaika oli normaalia lyhempi, kuitenkin lain sallima kaksi viikkoa. Kun hakuaika päättyi viikon 9 keskiviikkona, oli hakijoita pyydetty varautumaan haastatteluun ja näytteisiin jo samalla viikolla. Viranhakijan valmistautuminen haastatteluun ja näytteisiin jää tällä aikataululla olemattomaksi, mikäli hänelle edes onnistuisi haastatteluun saapuminen näin lyhyellä varoitusajalla.
Hakuilmoituksen tehtäväkuvaus oli erittäin seikkaperäinen, ikään kuin valmiiksi jollekulle räätälöity. Tulkintaa puoltaa myös laajempi ilmoittelematta jättäminen ja lyhyet hakuajat. Huhuja tällaisesta julkisen viran etukäteen lupaamisesta on liikkunut laajalti kirkkomuusikoiden keskuudessa, mikä ei edistä kirkon julkisuuskuvaa.
Työnantajan toiminta on laillisuudestaan huolimatta kyseenalaista, sillä menettely ei noudata hyvän rekrytoinnin periaatteita. Helsingin hiippakunta on antanut seurakunnille rekrytointiohjeet, joita on syytä noudattaa. Kirkon tulisi olla esimerkillinen työnantaja – myönteisessä mielessä.
Enää ei hakuilmoituksen piilottelu virallisella ilmoitustaululla auta. Viranhaku on saanut runsaasti julkisuutta sosiaalisessa mediassa ja hakuilmoitus on kiertänyt kopiona kirkkomuusikoiden forumeilla. Toivottavasti Mikaelin seurakunta saa runsaasti hyviä hakijoita, joista paras voidaan valita!
Marjukka Andersson
puheenjohtaja
Suomen Kanttori-urkuriliitto r.y.
Jussi Junni
toiminnanjohtaja
Kirkon akateemiset AKI r.y.
Kuva: Pexels.
Kirjoitus on julkaistu Kirkko & kaupunki -lehden mielipidepalstalla 12.3.2018 sekä Kotimaa-lehden mielipidepalstalla 8.3.2018.
Yksi kommentti artikkeliin ”Kirkon virantäyttöihin tarvitaan avoimuutta”
Kommentointi on suljettu.