Puoliväli-indeksiin ei ole varaa

Ehdotus korottaa eläkkeitä ns. puoliväli-indeksillä, joka määräytyy puoliksi palkkakehityksestä ja puoliksi hintakehityksestä nykyisen ns. 20–80-taitetun indeksin sijaan, on jälleen noussut esille kuin Feenix-lintu tuhkasta, vaikka sen kestävyysargumentit on ammuttu alas jo moneen kertaan.

Nykyisin käytössä oleva taitettu indeksi tarkistaa eläkkeitä vuosittain vastaamaan 80 %:sti kuluttajahintojen muutosta ja 20 %:sti palkkojen muutosta. Koska palkat nousevat nopeammin kuin hinnat, nykyinenkin indeksi johtaa siihen, että eläkkeet nousevat nopeammin kuin hinnat.

Kaikki indeksikorotukset hyödyttävät ensinnäkin aina eniten suurituloisia. Jos indeksikorotus on suurempi, uudistus hyödyttää enemmän suurituloisia, joiden eläkkeet nousevat enemmän. Pienet eläkkeet eivät nouse yhtä merkittävästi. Esimerkiksi jos joku saa 1500 €/kk eläkettä nyt, niin 10 vuoden päästä eläke on kyllä kasvanut merkittävän 70 €/kk enemmän kuin nykyisellä 80–20-taitetulla indeksillä, mutta 3 000 €/kk eläke on vastaavasti noussut 140 €/kk (ks. Telan arvio).

Jos indeksiä muutetaan, samalla vastaavasti eläkerahastoja syödään nopeammin. Puoliväli-indeksi nostaisi seuraavan 20 vuoden aikana eläkemenoa 1,7 mrd/v. Se on peräti 5,7 % korotus nykyiseen 29,6 mrd vuosittaiseen työeläkemenoon. Koska tällä eläkemaksutulo on TyEL-järjestelmässä n. 22 mrd eur/v, käytetään eläkkeiden maksuun eläkerahastoista n. 7,6 mrd eur/v. Jos tähän tarvitaan lisää rahaa 1,7 mrd/v, se tarkoittaa rahastojen käyttöä 22 % nopeammin kuin mitä nykyisin tapahtuu.

Eläkerahastojen on tarpeenkin kasvaa siksi, koska eläkemeno kasvaa koko ajan. Se johtuu siitä, että 1) eläkeläisten määrä kasvaa ja ihmiset elävät pidempään, ja että 2) eläkkeiden suuruus kasvaa sekä indeksikorotusten että uusien eläkeläisten korkeampien eläkkeiden myötä.

Eläkerahastot eivät ole tarkoitettu pelkästään nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin, vaan niiden tulisi riittää – ja niistä tulisi tulla sijoitustuottoa – myös niiden eläkkeisiin, jotka ovat vasta työuransa alussa. Jos eläkerahastoja käytetään nopeammin kuin on suunniteltu, nyt töissä olevien eläkkeisiin jää entistä vähemmän rahaa.

Ennen 1990-lukua eläkerahastoihin maksettiin vain n. 5–15 % palkkasummasta, kun nykyisin eläkemaksu on yli 24 %. Korkeampiin eläkkeisiin olisi paremmin varaa, jos nykyisten eläkeläisten palkoista olisi rahastoitu samanlaisella prosentilla kuin nykyisten työssäkäyvien palkoista tehdään.

Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta arvioidessa tulee ottaa huomioon myös se, että eläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen vuosiksi 2003–2005. Tästä hyötyivät vain ja ainoastaan suuret ikäluokat.

Lisäksi kaikkien v. 1947 jälkeen syntyneiden eläkkeitä leikataan ns. elinaikakertoimella. Elinaikakerroin on esim. vuonna 1950 syntyneelle 0,98351 eli eläke pienenee 1,7 % vuonna 1947 syntyneeseen verrattuna. Vuonna 1970 syntyneeltä elinaikakertoimen ennustetaan leikkaavan kerrytettyä eläkettä 13 % ja vuonna 1990 syntyneeltä lähes 20 %.

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet on tehty sen takia, että nykyisten eläkeläisten eläkkeet saataisiin maksettua ja että myös nuorempien ikäpolvien eläkkeisiin jäisi varoja. Tätä taustaa vasten ajatus siitä, että eläkkeiden korotus kohdennettaisiin suuriin ikäluokkiin – jotka ovat maksaneet eläkerahastoihin nuorempia ikäpolvia vähemmän varoja, päässeet aikaisemmin eläkkeelle ja joiden eläkettä leikataan huomattavasti vähemmän kuin nuorempien – tuntuu paitsi erikoiselta myös kohtuuttomalta.

Eläkkeiden rahoitus, yhteisvastuu ja tulevaisuus

YLE uutisoi tänään, että kirkon eläkerahasto oli ”koronaromahduksen suuri hyötyjä osakemarkkinoilla: Kun muut myivät pakon edessä, kirkon eläkerahasto näki paikan iskeä”. Kirkon eläkerahaston eli KER:n tulos oli vuonna 2020 kaikista eläkelaitoksista paras.

Vuonna 2020 kävi niin kuin usein aina ennenkin, että sijoitustuotoissa johtivat julkiset eläkelaitokset. Toisena KER:n jälkeen oli viime vuonna yksityinen Ilmarinen, mutta heti sen jälkeen kolmantena kuntien eläkkeiden rahoituksesta vastaava Keva ja neljäntenä Valtion eläkerahasto VER. Kun katsoo 10 vuoden keskimääräisiä tuottoja, julkiset eläkelaitokset johtavat selvästi. Miksi julkiset eläkelaitokset pärjäävät keskimäärin paremmin kuin yksityiset?

Ero johtuu yksityisten eläkelaitosten vakavaraisuussääntelystä, joka asettaa rajat eri omaisuuslajien omistamiselle sekä niiden riskiluokitukselle. Käytännössä tämä ilmenee esimerkiksi siten, että eläkeyhtiö ei voi pitää salkussa mitä tahansa osakkeita sallittua osuutta enempää. Koronavuonna 2020 yksityiset eläkelaitokset joutuivat myymään osakeomistuksiaan juuri vakavaraisuussääntelyn takia, kun kurssit kääntyivät nopeaan laskuun.

Tämänpäiväisessä YLEn jutussa Eläketurvakeskuksen johtaja Jaakko Kiander esittää, että vakavaraisuussääntely voisi olla nykyistä joustavampaa, jotta nopeissa kurssiheilahteluissa ei tarvitsisi tehdä sijoitustoiminnan näkökulmasta huonoja ratkaisuja. Tätä olisi myös minun mielestäni syytä selvittää, koska sillä paremmat tuotot myös yksityisellä puolella hyödyttäisivät koko suomalaista yhteiskuntaa.

Julkisissa eläkelaitoksissa ei samanlaista vakavaraisuussääntelyä ole, joten ne pystyvät hyötymään osakemarkkinoiden heilahteluista yksityisiä paremmin. Hyvänä esimerkkinä on Kirkon eläkerahasto (KER), joka ylsi viime vuonna eläkelaitoksista parhaaseen, 7,2 % vuosituottoon. KER on ollut tuottovertailun ykkönen ennenkin, ja rahaston sijoitusten tuotto on rahaston perustamisesta vuodesta 1991 alkaen ollut 8,0 % p.a.

KER on myös vastuullisen sijoittamisen edelläkävijä Suomessa. Sijoittamisen vastuullisuuteen on etenkin 2010-luvun loppupuolella kiinnitetty yhä enemmän huomiota koko yhteiskunnassa, ja samalla on nähty, että vastuulliset sijoitukset itse asiaa tuottavat jopa enemmän kuin vastuuttomat tai luokittelemattomat. Meneillään oleva vihreä siirtymä ja teknologinen kehitys auttavat ymmärtämään, miksi näin on.

Toisin kuin yksityisillä eläkelaitoksilla, julkisilla ei ole yhteisvastuuta vakuuttamistaan eläkkeistä. Vakavaraisuussääntely suojelee yksityisiä eläkevaroja eläkelaitosten väliseltä liialliselta kilpailulta. Koska eläkelaitoksilla on eläkevastuuta jopa 80 vuoden päähän, on myös eläkeyhtiön mahdollisella konkurssilla pitkät kantimet: edelleen muut eläkeyhtiöt ja sitä kautta eläkevakuuttajat maksavat vuonna 1994 konkurssiin menneen Eläke-Kansan vastuulla olleita eläkkeitä.

Julkiset eläkelaitokset vastaavat itse omista varoistaan loppuun saakka. Se sopii kunnille ja valtiolle, jotka voivat joka tapauksessa rahoittaa eläkkeet verottamalla kansalaisia. Kirkko on hankalassa välikädessä. Sen eläkerahaston asema on julkinen, mutta kirkon jäsenet voivat äänestää jaloillaan ja poistua rahoittamasta eläkkeitä. Se onkin kirkon talouden kannalta todella iso riski, koska eläkevastuusta on rahastoitu 36,0 % ja loput 64,0 %

KER:n johtokunnassa tarkastelemme säännöllisesti kirkon eläkkeiden rahoituksen tulevaisuutta. Vaikka sijoitusyksikkö tekee koko ajan erinomaista tuottoa, eivät KER:n varat riitä siihen, jos väki vähenee kirkosta äkkinäisesti. Nykyinen, noin 1 %:n vuosittainen poistuma jäsenistöstä mahdollistaa vielä eläkkeiden rahoituksen nykyisillä eläkemaksuilla olettaen, että sijoitustuotot jatkuvat samankaltaisena tulevaisuudessakin.

Muutosta julkisten ja yksityisten eläkelaitosten väliseen suhteeseen on kuitenkin tapahtumassa. Nykyisin lähes kaikki työeläkkeet (esim. sotilaseläkkeitä lukuun ottamatta) kertyvät samalla tavalla, jolloin julkisten ja yksityisten eläkkeiden erillisyyttä ei ole perusteltua ylläpitää. Sosiaaliturvaa uudistetaan jatkuvasti, ja eläketurvan takaaminen on osa sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.

Kuntien osalta on selvitetty, että kunnalliset eläkkeet olisi mahdollista siirtää yksityisen eläkejärjestelmän ja siten yhteisvastuun piiriin siten, että aiempien kuntien eläkelain mukaiset paremmat eläkkeet jäisivät ns. Julkis-Kevaan ja yksityisen työeläkejärjestelmän mukainen osuus siirtyisi ns. TyEL-Kevaan, joka toimisi markkinoilla kilpailutilanteessa muiden eläkeyhtiöiden tavoin. Kevan jako on paraikaa valmistelussa ja sen on suunniteltu tapahtuvan vuodesta 2027 alkaen.

Samankaltainen ratkaisu tarvitaan myös kirkon eläkkeille. Kirkon eläkkeiden rahastointiaste on 36,0 %, kun yksityisistä työeläkkeistä on rahastoitu vain 30,6 %. Kun kunta-alan eläkkeet on saatu siirrettyä yksityisen eläkejärjestelmän piiriin, on syytä käynnistää selvitys myös muiden julkisen sektorin eläkkeiden siirtämisestä yksityisen eläkejärjestelmän ja yhteisvastuun piiriin. Eläkkeiden turvaaminen on koko yhteiskunnan yhteinen asia.