Puheenvuoro Akavan liittokokouksessa 21.5.2024.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät liittokokousedustajat, 

maan hallitus piti huhtikuussa kehysriihen, jonka alla käytiin kiivas keskustelu eläkkeistä. Missä määrin eläkeläisten “tulisi osallistua talkoisiin”, voitaisiinko eläkkeistä leikata ja – mikä järkyttävintä – voitaisiinko eläkemaksutuloja jollakin tavoin kanavoida valtion budjetin tilkitsemiseksi, kuten ansiosidonnaisen työttömyysetuuden leikkauksen yhteydessä tapahtui? Onneksi kehysriihestä ei tullut nykyisen eläkejärjestelmän räjäyttävää eläkepommia, mutta voimme olla varmoja siitä, että keskustelu eläkkeiden tasosta ja eläkejärjestelmän rahoituksesta jatkuu. 

Harvempi meistä toivoo koskaan tarvitsevansa työttömyyspäivärahaa tai sairauspäivärahaa, mutta oletan että useimmat meistä toivovat jonakin päivänä pääsevänsä monikymmenvuotisen työuran päätteeksi sellaiselle eläkkeelle, joka riittää arjen tärkeimpiin menoihin ja mahdollistaa ihmisarvoisen elämän loppuun asti. Mitä vanhemmasta ihmisestä on kysymys, sen vaikeampaa tai jopa mahdotonta on lisätä käytettävissä olevia tuloja työnteolla.  

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa eläkkeitä on käsitelty reilun sivun verran. Nostan sieltä esiin yhden asian, joka mielestäni on julkisuudessa jäänyt tarpeettoman vähälle huomiolle: “Valmistelun tulee löytää valtiovarainministeriön ja Eläketurvakeskuksen yhteistyönä tehtävän arvioinnin pohjalta keinot eläkevakuutusmaksutason pitkän aikavälin vakauttamiseen sekä julkisen talouden kokonaisuuden merkittävään vahvistamiseen pitkällä aikavälillä sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän avulla.” 

Sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä kuulostaa hienolta, mutta käytännössä kyseessä on kiertoilmaus sille, että luodaan eläkejärjestelmään uusia sääntöjä, jotka jollakin tavalla leikkaavat eläkettä ja joko laskevat eläkemaksuja tai mahdollistavat niiden pitämisen nykyisenä. Toisin sanottuna luodaan sääntöjä, joissa heikennetään eläkkeen etuusperusteisuutta ja muutetaan järjestelmää maksuperusteiseen suuntaan.  

Meillä on tällaisia vakauttajia jo entuudestaan kaksi: elinaikakerroin ja nouseva vanhuuseläkeiän alaraja. Sopii kysyä, mitä uudet sääntöpohjaiset vakauttajat olisivat. Karttuisiko eläke heikommin, jos ollaan taantumassa? Tulisiko indeksikorotuksille jokin automaattileikkuri? Vai puututtaisiinko omaisuudensuojaan ja leikattaisiin jo maksussa olevia eläkkeitä? 

Olen varma siitä, että uudet sääntöpohjaiset vakauttajat aiheuttaisivat eläkejärjestelmän suhteen epävarmuutta ja lisäisivät epäluottamusta eläkejärjestelmää kohtaan. Uusien vakauttajien sijaan meidän tulee vahvistaa eläkejärjestelmän kestävyyttä muilla keinoin.  

Ensinnäkin eläkkeiden rahoitusta helpottaisi se, että saisimme korjattua väestöllistä huoltosuhdettamme. Tällä hetkellä meillä on noin 63 huollettavaa alle 15-vuotiasta ja yli 65-vuotiasta kutakin 100:a työikäistä kansalaista kohden. Muutos heikompaan on ollut melkoinen, sillä vain reilut 10 vuotta sitten huollettavia oli vain 51 sataa työikäistä kohden. Huoltosuhteen ennustetaan heikkenevän niin, että 2050-luvulle tultaessa huollettavia on jo 70 ja 2080-luvulla peräti 80 sataa työikäistä kohden. 

Tämän vuosituhannen alusta työikäisen väestön määrä on meillä Suomessa vähentynyt parillakymmenellä tuhannella henkilöllä samaan aikaan kun vanhusväestön määrä on merkittävästi kasvanut. Mutta muutos olisi ollut katastrofaalinen ilman maahanmuuttoa. Nimittäin äidinkieleltään suomen-, ruotsin- tai saamenkielisten työikäisten määrä on vähentynyt peräti 319 tuhannella henkilöllä samaan aikaan kun muita kieliä puhuvien työikäisten määrä on lisääntynyt 294 tuhannella henkilöllä. Suuruusluokaltaan tämä muutos on noin 9 % koko työikäisestä väestöstä. 

Eläketurvakeskus on laskenut, että eläkejärjestelmän maksupainetta voitaisiin merkittävästi helpottaa lisäämällä maahanmuuttoa. Suomen muuttovoitto on nykyisin 15 000 henkilöä vuodessa, mutta jos se saataisiin nostettua 25 000:een henkilöön, voitaisiin eläkemaksua laskea yhdellä prosenttiyksiköllä 2050-luvulle tultaessa ja peräti kolmella prosenttiyksiköllä vuosisadan loppuun mennessä. Tanskassa muuttovoitto on ollut viimeisen 10 vuoden aikana noin 22 000 henkilöä vuodessa, Norjassa 30 000 ja Ruotsissa peräti 76 000 henkilöä. Eikö meidänkin kannattaisi tavoitella sitä, että Suomeen saadaan lisää osaavaa työvoimaa, joka pitäisi huolta kasvavasta vanhusväestöstämme – tulevina vuosikymmeninä myös jokaisesta meistä? Tähän tarvitaan vahvaa työ- ja osaamisperustaista maahanmuuttopolitiikkaa. 

Toinen, vielä tehokkaampi ja nopeampi ratkaisu työeläkejärjestelmän rahoitushaasteisiin on nykyistä parempien sijoitustuottojen mahdollistaminen.  Viimeisen 25 vuoden aikana yksityisten eläkelaitosten keskimääräinen vuosittainen nimellistuotto on ollut 5,7 %, mikä ei ole ollut ollenkaan huono. Inflaatiosta puhdistettu reaalituottokin on ollut keskimäärin jopa 3,9 %. Julkisella puolella, jossa ei ole yksityisen sektorin kaltaista vakavaraisuussääntelyä, sijoitustuotot ovat olleet korkeammat. Esimerkiksi kirkon eläkerahasto, jonka tunnen työni puolesta parhaiten, on saavuttanut jopa 7,6 %:n keskimääräisen vuosittaisen nimellistuoton viimeisen reilun 30 vuoden aikana. 

Eläketurvakeskus on pitkän aikavälin skenaarioanalyyseissaan arvioinut, että jos keskimääräistä reaalista sijoitustuottoa saataisiin nostettua 1,2 %-yksiköllä, voitaisiin eläkemaksua olisi alentaa tasaisesti niin, että tämän vuosisadan lopussa se olisi peräti 10 %-yksikköä alemmalla tasolla kuin nyt. Eikö meidän olisi nimenomaan järkevää pyrkiä kasvattamaan sijoitustuottoja, etenkin kun meillä on loistavia esimerkkejä vastuullisesti toteutetusta tuottoisammasta sijoitustoiminnasta julkisen sektorin eläkelaitoksista? Tämä on onneksi asia, jota tavoitellaan myös maan hallituksen ohjelmassa. 

Kolmas merkittävä asia on se, milloin ihmiset oikeasti jäävät eläkkeelle. Viime vuonna eläkkeelle siirryttiin keskimäärin 61,1-vuotiaana. Se on huomattavasti korkeampi kuin vuonna 1996, jolloin eläkkeelle siirryttiin keskimäärin 57,2-vuotiaana. Olemme silti kaukana vanhuuseläkkeen ikärajasta, joka on ensi vuodesta alkaen 65 vuotta.  

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy joka vuosi lähes 20 000 ihmistä. Se on yli neljäsosa kaikista eläkkeelle jäävistä. Yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden ongelmat, ja ne ovat syynä useammalla kuin joka kolmannella työkyvyttömyyseläkkeelle jääneellä. Eikö meidän tulisi taistella sen puolesta, että työelämä olisi jokaiselle siinä määrin kohtuullinen, että tuottaisimme enemmän työhyvinvointia kuin työpahoinvointia? Samalla me helpottaisimme myös eläkejärjestelmämme rahoituspaineita. 

Työurien pidentämiseen tarvitaan myös pehmeitä keinoja. Monilla aloilla on työvoimapulaa ja toisaalta moni eläkkeelle jäänyt on hyvässä työkunnossa ja kaipaa merkityksellistä tekemistä. AKI-liitoissa me hyväksyimme huhtikuussa uusia tavoitteita työurien pidentämiseksi joustavasti työuran loppupäässä. Me esitämme, että eroamisikää, joka nyt on 5 vuotta alinta eläkeikää korkeampi, nostettaisiin. Eroamisiän nostaminen esimerkiksi kahdella vuodella mahdollistaisi monelle työnteon jatkamisen nykyistä pidempään.  

Esitämme myös, että lainsäädännössä turvattaisiin oikeus siirtyä osa-aikatyöhön siinä vaiheessa, kun työntekijä on ylittänyt eläkeiän alarajan. Moni ei halua eikä jaksa enää kokopäiväistä työtä, mutta jokainen osa-aikainen työtunti hyödyttäisi kansantalouttamme.  

Kolmanneksi esitämme joustavuutta eläkkeen nostamiseen: Moni eläkeläinen kokee työn vastaanottamisen kannattamattomaksi, koska palkan ja eläkkeen yhteenlaskettu verorasitus on liian suuri. Eläkkeen aloittamista voi lykätä eroamisikään asti, mutta eläkkeellä ollessa ei enää ole mahdollista lykätä eläkekuukausia. Lykkäämisen salliminen myös eläkkeen jo alettua voisi kuitenkin lisätä työntekoa ja vähentää eläkejärjestelmän rahoituspaineita. 

Hyvät ystävät! Meidän on syytä puolustaa etuusperusteista eläkejärjestelmää. Meidän täytyy huolehtia siitä, että eläkkeisiin kerättyjä varoja hoidetaan sekä huolellisesti että tuottavasti ja että ne käytetään eläkkeisiin eikä mihinkään muuhun. Vastustakaamme uusia sääntöpohjaisia vakauttajia ja pitäkäämme yhdessä huolta siitä, että meillä on jatkossakin sellainen eläkejärjestelmä, joka turvaa jokaiselle arvokkaan vanhuuden. Kiitos!