Suomen kirkon pappisliiton tervehdys Helsingin hiippakunnan synodaalikokoukselle 28.9.2016

Kunnianarvoisa piispamme Irja, hyvät virkatoverit,

tällä vuosituhannella kirkkomme on kohdannut useanlaisia haasteita. Yksilöllisyys lisääntyy jatkuvasti eikä kirkon edustama yhtenäiskulttuuri kosketa kuin osaa kirkon jäsenistä. Uskonnollisuus ei ole kadonnut mutta uskon institutionaaliset ja traditionaaliset muodot ovat ihmisille yhä vieraampia. Kokemuksellisuus on tullut yhä tärkeämmäksi.

Kirkkoon kuuluminen ei ole itsestäänselvyys vaan kirkossa käyminen, lasten kastaminen, rippikoulu etc. ovat ihmisille valintoja. Samaan aikaan monelle kristitylle kirkolla ei ole merkitystä. Suurelle osalle jäsenistämme media on tavanomaisin ja jopa ainoa kosketuspinta kirkkoon. Se, mitä kirkosta kovimmin näkyy ja kuuluu, ei ole sunnuntaiaamun kellot, vaan uutisointi kirkkoa eri suuntiin repivistä kiistoista. Irrallisuus seurakuntayhteisöistä on suurta kaupungeissa, ja kaupungistumiskehitys tuskin on päättynyt – maaseutu pikemminkin tyhjenee kiihtyvällä vauhdilla.
Viime aikoina yhteiskunnallinen ilmapiiri on polarisoitunut. Äänenpainot ovat koventuneet, ääripäät jyrkentyneet, rajaa meidän ja heidän välillä on korostettu vahvemmin. Maltilliset, välittävät näkemykset ammutaan alas kahdelta laidalta. Ihmisen hyvän sijaan merkitseviä asioita ovat taloudelliset realiteetit ja kilpailukyky. Sotaa pakeneva ei olekaan lähimmäinen vaan sosiaalipummi. Nyt juuri maailma tarvitsisi profeetallista ääntä ja kirkolla olisi tässä vain annettavaa.

Kirkkoa taas on lähes koko 2000-luvun ravistellut kysymys parisuhteista. Maallisessa laissa on seurattu muiden Pohjoismaiden kehityskulkua, mutta kirkossa ei päätöstä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä tai siunaamisesta ole tehty, toisin kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan kirkoissa. Parisuhdekysymys koskettaa tällä hetkellä enemmän tai vähemmän kaikkia maailman kirkkoja, ja eri näkemysten väliset rintamalinjat eivät niinkään mene kirkkojen välillä kuin kirkkojen sisällä.

Pappisliitto toteuttaa neljän vuoden välein laajan jäsentutkimuksen, jossa muun ohella kysytään pappien suhtautumista ajankohtaisiin kysymyksiin. Vuonna 2002 samaa sukupuolta olevien parien kirkollista siunaamista kannatti papeista 24 % ja vastusti 62 %. Vuonna 2006 kirkollisen siunaamisen kannattajia oli 38 % ja vastustajia 50 %. Vuonna 2010 voimasuhteet olivat kääntyneet jo toisin päin, sillä siunaamista kannatti jo 44 % ja vastustajia oli enää 41 %. Kaksi vuotta sitten, kun asiaa tutkittiin viimeksi, samaa sukupuolta olevien kirkollista siunaamista kannatti papeista 60 % ja vastusti 30 %. Seuraava jäsentutkimus toteutetaan vuoden 2018 alussa.

Meidän pappien asenteet samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen suhteen ovat 15 vuodessa kääntyneet päinvastaisiksi. Joillekin muutostahti on ollut liian nopea. Toisille taas liian hidas. Jokainen on omasta mielestään oikeassa juuri nyt. Jotkut meistä haluaisivat suoraa toimintaa, toiset katsovat, että pitäisi edetä yhteisesti päättäen, kolmansille on tärkeä oikeus kieltäytyä vihkimästä, vaikka se sallittua olisikin. Tilannetta hämmentää edelleen lainsäädäntö, jonka mukaan maistraatit ilmeisesti rekisteröivät avioliitot, vaikka pappi ei olisi noudattanut kirkon säännöksiä.

Tässä tilanteessa nostan esille yhden asian, jota meiltä papeilta nyt mielestäni tarvitaan. Se on kollegiaalisuus. Kollegiaalisuus voitaisiin suomentaa vaikkapa virkatoveruudeksi – tai yhteisen työnäyn omistamiseksi. Onko meillä tässä ajassa virkatoveruutta, onko meillä yhteistä työnäkyä, toimimmeko yhteisillä pelisäännöillä vai kukin omillamme?
Minä ajattelen, että pappeina meidän tulee sitoutua rakentamaan tätä kirkkoa, joka on antanut meille pappisviran. Me saamme aikaan huteran rakennuksen, jos meillä jokaisella on omat piirustukset. Meidän tulee voida noudattaa voimassa olevaa järjestystä mutta samalla me voimme edistää muutosta niillä tavoilla, joilla kirkon päätöksenteko toimii. Meitä haastetaan odottamaan rauhassa, että haluamamme muutos toteutuu, samoin kuin sopeutumaan sellaiseenkin muutokseen, jota emme olisi halunneet.

Minusta on upeaa nähdä tämä valtava joukko Kristuksen kirkon palvelijoita tänään täällä koolla. Viedään se, mitä olemme näinä kahtena päivänä yhteisestä keskustelusta saaneet, mukanamme omiin työyhteisöihimme ja annetaan sen elää todeksi meidän kauttamme.

Tänä vuonna, kun meillä on synodaalikokoukset, Pappisliitto ei järjestä Papiston päiviä. Vuonna 2018 Pappisliitto täyttää 100 vuotta ja liitto julkaisee sen kunniaksi historiateoksen ja pappismatrikkelin. Seuraavat Papiston päivät ja liiton 100-vuotisjuhla järjestetään Finlandia-talossa 3.–4.10.2018. Toivotan teidät kaikki sinne tervetulleiksi. Toivottavasti myös liiton tarjoamat viinilasilliset maistuvat teille tänä iltana.

Kiitos Helsingin hiippakunnalle hienosti toteutetusta synodaalikokouksesta. Toivotan meille kaikille iloista iltaa ja siunattua kotimatkaa. Aamen.