Yllätys oli mitä suurin, kun 27. maaliskuuta kuluvaa vuotta sain tietää tulleeni valituksi Kirkon akateemiset AKIn uudeksi toiminnanjohtajaksi.

AKI on akavalainen työmarkkinajärjestö, jonka muodostavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kahden eri ammattikunnan järjestöt, nimittäin Suomen Kanttori-urkuriliitto ja Suomen kirkon pappisliitto.

Näiden kolmen liiton toiminnanjohtajan tehtävä on laaja ja monipuolinen homma ja sen aiemmat haltijat ovat hoitaneet sitä pitkään ja menestyksekkäästi. Edeltäjäni teologian tohtori Esko Jossas oli johtanut AKIa ja aiemmin Pappisliittoa 17 vuoden ajan. Hänen edeltäjänsä rovasti Osmo Setälä oli puolestaan aloittanut liiton johdossa vuonna 1975, vain vuotta aikaisemmin kuin Pappisliitto muutti Akavataloon. Olen siis vasta kolmas Pappisliiton toiminnanjohtaja tuona lähes 40 vuoden aikana, kun Pappisliiton toimisto on sijainnut Akavatalossa ja pitänyt vakituisia työntekijöitä.

Se historiasta. Omassa tehtävässäni luotsaan AKIn, Pappisliiton ja Kanttori-urkuriliiton toimintaa – näillä kaikilla on yhteinen toimisto ja työntekijät – ja erityisellä vastuualueellani paitsi liittojen talous myös evankelis-luterilaisen kirkon sopimussektorin neuvottelutoiminta. Toimin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toisena pääneuvottelijana kirkon sopimusalan pääryhmässsä sekä osassa sen alaisia työryhmiä.

Tärkeitä yhteistyötahoja sopimuspöydässä ovat kirkkotyönantajan edustaja Kirkon työmarkkinalaitos sekä kaksi muuta palkansaajajärjestöä, STTK:lainen Kirkon alat sekä SAK–STTK:lainen Kirkon alan unioni.

Akavan sisällä tärkeimpiä yhteistyökumppaneita neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi ovat sisarliittomme Diakoniatyöntekijöiden liitto ja Kirkon nuorisotyöntekijöiden liitto, joiden kanssa parhaillaan mietimme neuvottelutavoitteita vuodelle 2016.

Polttavimpia teemoja juuri nyt ovat kirkon alan palkkaus, hengellisen työn työaikakysymykset, eläkeuudistus sekä kirkon pahenevat työllistämisvaikeudet.
Vaikka esimerkiksi teologisen alan työttömyys on edelleen matala (n. 4,8 % koulutetuista), on työttömyyden nousu viime vuosina ollut nopeaa: viimeisen kolmen vuoden aikana teologian alan työttömyys on kasvanut noin 70 %! Se on todella hurja luku.

Työttömyyden kasvun taustalla on paitsi virkojen väheneminen kirkosta (yli 5 % vuoden 2009 jälkeen) sekä yleinen heikko taloustilanne. Vaikka yleinen talous seuraavan 10 vuoden aikana kääntyisikin vahvalle nousu-uralle, teologien suurin työllistäjä evankelis-luterilainen kirkko lakkauttanee virkoja jatkossakin. On nimittäin arvioitu, että vuoteen 2030 mennessä kirkon jäsenmäärä voi laskea jopa alle 50 %:iin väestöstä. Tämä merkitsee nykyisistä jäsenistä kolmanneksen eroa kirkosta ja luultavasti saman määrän vähenemistä myös työntekijöistä.

Yksi osaaminen, joka minusta pitäisi olla myös teologeilla hallussa, on talous. Etenkin seurakunnissa taloudellista ymmärrystä tarvitaan, vaikka uutta pappia ei ihan heti työalavastaavaksi usein enää nimetäkään. Vähenevien virkojen kirkossa tehtäväkuvat ovat jatkossa yhä vaativampia ja talousosaamisen merkitys tuskin tulee vähenemään.

Oman talouskouluni kävin aloittamalla aikanaan Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen taloudenhoitajana eli talousministerinä (hieno titteli), ja sen jälkeen olen sivutoimisesti pyörittänyt pientä tilitoimistoa muutamalle vastaavankokoiselle järjestölle. Sillä, että on perusymmärrys taseista, kustannuspaikoista, vyörytysmenoista ja vuosikatteista, on merkitystä myös yksittäisen teologin työllistymisen kannalta, varsinkin jos johtotehtävät kiinnostavat.

Kuten muualla yhteiskunnassa, myös kirkossa on neuvottelutoiminnassa menty yhä enemmän paikalliseen suuntaan. Keskustason palkkaratkaisut ovat mennyttä eikä niihin ole enää paluuta. Paikallisten työnantajayksiköiden – tulevaisuudessa ne ilmeisesti ovat vain suuria seurakuntayhtymiä – luottamusmiehillä on tässä äärimmäisen tärkeä rooli. Heidän tehtävänään on neuvotella työehtojen paikallisesta soveltamisesta, palkkausjärjestelyerien kohdentamisesta sekä jatkossa varmasti myös valvoa yhteistoimintaneuvottelujen kulkua.

Muun muassa tällä viikolla koulutan akilaisia luottamusmiehiä vastaamaan paremmin näihin haasteisiin ja lisäksi tiedonkulkua luottamusmiesten ja liiton välillä on tulevaisuudessa tehostettava entisestään. Myös työnantajapuolelle on viestittävä, että luottamusmies on yhteistyökumppani – ei vihollinen.

Näiden työmarkkina-asioiden lisäksi liittomme hoitavat myös ammatillisia asioita, kuten koulutuskysymyksiä, papiston ja kanttoreiden neuvottelupäiviä, identiteettiin ja ammattietiikaan liittyviä asioita, muutamia vain mainitakseni.

Kaiken kaikkiaan tässä työssä on ilona suunnaton näköalapaikka paitsi kirkkoon sen valtakunnalliselle ja paikalliselle tasolle myös yksittäisiin jäseniin, jotka työskentelevät seurakunnissa, yhtymissä ja järjestöissä eri puolella Suomea. Tähän liittyy myös se, miksi hain AKIn palvelukseen ja minkä olen ottanut siinä motokseni: että kirkossa olisi hyvä olla töissä.

Jussi Junni
AKI-liittojen toiminnanjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Jumaluusoppineiden alumniyhdistyksen Elämää teologina -blogissa 20.10.2014.