Paraikaa ollaan siirtymässä kohti uutta työmarkkinakierrosta. Ensimmäiset, eräiden teollisuusalojen työehtosopimukset ovat katkolla jo nyt syyskuussa. Näitä neuvotteluja käydään jo kulissien takana. Julkisen sektorin – valtion, kunnan ja myös kirkon – sopimukset päättyvät tammikuun lopussa. Samaan aikaan päättyy myös kristillisiä järjestöjä koskeva työehtosopimus. Toistaiseksi on työskennelty työryhmissä mutta varsinaiset sopimusneuvottelut alkanevat joulukuussa tai viimeistään tammikuussa.

Tänä syksynä ollaan pitkästä aikaa tilanteessa, jossa työmarkkinaosapuolilla ei ole vietävinään alakohtaisiin sopimuksiin paperipaavia eli keskitettyä työmarkkinaratkaisua – tupoa, raamisopimusta, tykaa tai kikyä. Suomalainen työmarkkinapolitiikka on vuodesta 1969 perustunut pääasiassa keskitettyihin työmarkkinaratkaisuihin, jotka on sovittu seitsikon eli Akavan, SAK:n ja STTK:n sekä Elinkeinoelämän keskusliiton sekä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen, Kirkon työmarkkinalaitoksen ja Valtion työmarkkinalaitoksen välillä. Nyt tuo tupojen aika on ohi, koska EK on viime vuonna muuttanut sääntöjään niin, että se ei enää voi tehdä keskitettyjä palkkaratkaisuja.

Tänä syksynä ollaan ensimmäistä kertaa vuosiin tilanteessa, jossa jokaisella sopimusalalla käydään omat, sopimusalakohtaiset neuvottelut eli ns. liittokierros. Edellisen kerran tällainen tilanne oli keväällä 2007.

Kirkollisia työpaikkoja koskee kaksi sopimusta, nimittäin Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus eli KirVESTES sekä Kristillisiä järjestöjä koskeva työehtosopimus eli KJTES. Molemmilla siis käydään omat, toisistaan enimmäkseen riippumattomat neuvottelut. Kummassakin sopimuspöydässä vaikuttaa kuitenkin samoja ammattiliittoja, joten jossain määrin samoja tavoitteita voi olla molemmissa sopimuspöydissä.

Kirkon neuvotteluissa yleinen palkkausjärjestelmä tullee olemaan keskeisessä roolissa. Työnantajalla on useita toiveita palkkausjärjestelmän kehittämiseksi, ja jos muutokset nähdään palkansaajapuolella mahdollisiksi, järjestelmämuutos voidaan hinnoitella. Myös työaikakysymykset ovat keskeisessä osassa, sillä keskustelussa on yleistyöaikakokeilun vakinaistaminen sekä hengellisen työn viranhaltijoiden työaikajärjestelyjen kehittäminen. Myös ylimmän johdon palkkausjärjestelmäkokeilun vakinaistamisesta keskustellaan.

Kristillisten järjestöjen sopimusalalla ei vastaavia suurimuotoisia keskusteluja ole käyty. Palkkausjärjestelmäuudistus kaatui juuri ennen neuvottelutuloksen allekirjoittamista pari vuotta sitten – järjestelmämuutos oli työnantajapuolen mielestä liian hintava. Oletettavaa on, että kristillisten järjestöjen sopimusalalla palkkataso on keskeisin neuvottelukysymys, sillä sopimusalan palkat ovat kirkon palkkojakin alempana ja sikäli eivät kilpailukykyisiä näihin verrattuna.

Vaikka kirkon ja kristillisten järjestöjen taloustilanne on haasteellinen, ei palkkakysymystä voida sivuuttaa. Orastava talouskasvu on nostanut myös inflaatioastetta, minkä johdosta kirkossa ja kristillisissä järjestöissä työskentelevien ostovoima vähenee, jos palkat pysyvät nykyisellään.

Mielenkiinnolla odotellaan syksyn teollisuusalojen avausta. Vaikka keskustason palkkaratkaisua ei ole – eikä paljon toivottua Suomen malliakaan – asettanevat ensimmäisenä valmistuvat vientialat jonkinlaisen suunnan myös julkisten ja julkisrahoitteisten alojen palkankorotuksille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että palkankorotuksia sopii odottaa myös julkiselle sektorille.