Teologisen aikakauskirjan nrossa 4/2021 julkaistiin katsaukseni Kirkon viranhaltijoiden ja työntekijöiden oikeudet poikkeusoloissa: tapaus covid-19. Käsittelin siinä, miten poikkeusolot, jotka olivat maassamme voimassa keväällä 2020 ja 2021, vaikuttivat kirkon viranhaltijoiden ja työntekijöiden oikeuksiin.

Valmiuslain käyttöönottaminen ei johtanut palvelussuhteen ehtojen tai irtisanomisaikojen muuttamiseen kirkossa työskentelevien osalta. Osittain tämä johtui siitä, että nämä mahdollisuudet ovat pandemian aikana huomattavan paljon rajatummat kuin esimerkiksi sotatilan aikana, jolloin valmiuslain määräyksiä palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta on mahdollista soveltaa kaikkiin työnantajiin toimialasta riippumatta. Pandemiaolosuhteissa tätä mahdollisuutta on rajattu lähinnä terveys-, sosiaali-, pelastus- ja poliisitoimiin.

Lisäksi kirkko on jossain määrin unohdettu valmiuslaista. Esimerkiksi irtisanomisoikeutta (94 §) on mahdollista rajoittaa kirkon työsuhteissa mutta ei virkasuhteissa, kun taas kunnan ja valtion virkasuhteiset säännöksessä on mainittu. Kirkon työssä olevien suhteen tilanne muodostuu sikäli poikkeukselliseksi, että yleensä virkasuhteisten asema on enemmän työnantajan määriteltävissä kuin työsuhteisten, koska virkasuhteessa ei ole kyse sopimussuhteesta.

Mielenkiintoisesti irtisanomisoikeutta ei tosin ole mahdollista rajoittaa myöskään eduskunnan, tasavallan presidentin kanslian tai Suomen Pankin virkamiesten osalta. Siten näiden virkamiesten sen enempää kuin kirkon viranhaltijoidenkaan irtisanomisoikeutta ei ole valmiuslain 94 §:n nojalla mahdollista rajoittaa.

Työvelvollisuudesta (95 §) kirkon tuomiokapitulit katsoivat vuonna antamassaan 2020 ohjeessa, ettei työvelvollisuus voisi koskea kirkon viranhaltijoita. Kanta, jonka mukaan kirkon viranhaltijat olisivat kuuluneet valmiuslain 98 §:n rajauksen piiriin, oli nähdäkseni heikosti perusteltu ohjeessa.

Kriisitilanteiden kannalta ongelmallinen on kirkkolain hidas muuttamismenettely. Hitauteen törmättiin niin kilpailukykysopimuksen implementoinnissa vuosina 2016–2017 kuin sähköisten kokousten mahdollistamisessa vuonna 2020.

Työelämää koskeva sääntely kehittyy nopeasti. Sen vuoksi kirkon viranhaltijasääntely tulisikin olla erityisen säätämisjärjestyksen alaan kuuluvan kirkkolain sijasta erillisessä kirkon viranhaltijalaissa, jota voidaan muuttaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. On toivottavaa, että nyt marraskuussa kirkolliskokous marraskuussa hyväksyy tämän ratkaisun, jota kirkkohallitus on esittänyt.

Myös Kirkon virka- ja työehtosopimus (KirVESTES) aipaisi muutosta pandemiaa koskevaan sääntelyyn. Toisin kuin kunnissa ja valtiolla, kirkossa karanteeni ja eristys ovat ensisijaisesti palkattomia. Aikana, kun on tehty valtavasti etätyötä, karanteenin lähtökohtainen palkattomuus voi olla hankalaa. Ongelmia syntyy etenkin, jos henkilö sairastuu kesken karanteenin. Tässä suhteessa myös kirkon virkaehdot olisi syytä päivittää muun julkisen sektorin tasolle.