Viime viikolla saatiin päätökseen lähes 20 vuotta jatkunut kirkkolain uudistaminen, kun tasavallan presidentti 14.4. vahvisti uuden kirkkolain tulemaan voimaan 1.7.2023.

Aina voimaantulo ei ole ollut näin nopeasti lain vahvistamisen jälkeen. Monet muistavat sen, kun presidentti Mauno Koivisto vuonna 1986 vahvisti kirkkolain muutoksen tulemaan voimaan vasta kuutta vuotta myöhemmin – vuonna 1992. Kyse oli silloin arkipyhistä – loppiaisen ja helatorstain palauttamisesta lauantaipäiviltä niiden perinteisille paikoilleen.

Tälläkin kerralla arkipyhäsääntelyä muutettiin, mutta nyt muutos meni valtiovallalta ohi kuin Esaulta siunaus.

Kirkkolakiin tuli vanhaan tapaan vahvistettua, että kirkollisia juhlapäiviä ovat edelleen 1. ja 2. joulupäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, 1. ja 2. pääsiäispäivä, helatorstai, helluntai, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä. Mutta juhlapäivien sijainti siirtyi kirkkojärjestykseen, jonka säätämiseen kirkolla on yksinoikeus.

Kirkkohallitus ei ihan alun perin näin esittänyt, mutta kirkolliskokous suuressa viisaudessaan keksi siirtää juhlapyhien sijainnista päättämisen itselleen. Jatkossa kirkolliskokous voi päättää arkipyhien sijainnista juuri niin kuin sitä huvittaa.

Kirkollisten juhlapäivien sijainti on siis jatkossa kirkon oma asia, mutta yhteiskunta on kauniisti sitonut juhlapäivät työajanlyhennyksiin ja työaikakorvauksiin. Jokainen päivämäärän mukaan liikkuva arkipyhä vastaa keskimäärin 0,7:ää vuosittaista vapaapäivää ja lisäksi juhlapäiviltä lähtökohtaisesti maksetaan sunnuntailisää.

Kirkolla on nyt loistava mahdollisuus kantaa kortensa kekoon työtä tekeväisten suojelemiseksi ja palauttaa myös juhannuspäivä ja pyhäinpäivä niiden perinteisille paikoilleen 24.6. ja 1.11., jossa niitä kaikkialla muualla läntisessä kristikunnassa vietetään. Näin ihmiset saisivat vuosittain keskimäärin 1½ vapaapäivää nykyistä enemmän.

Ehdotankin, että kirkkohallitus alkaisi valmistella tätä pikaisesti.