Kirkkopolitiikassa on nyt käyty vilkasta keskustelua piispainkokouksen 13.3.2024 tekemästä esityksestä kahdeksi rinnakkaiseksi avioliittokäsitykseksi. Sen mukaan kirkossa olisi kaksi avioliittokäsitystä – perinteinen, jonka mukaan vain miehiä ja naisia vihitään avioon, ja edistyksellinen, jonka mukaan vihittävien sukupuolilla ei ole merkitystä. Pappi voisi valita, kumman käsityksen mukaan toimii, ja seurakunnan tulisi tarjota vihkiminen kaikille pareille.

Tällä hetkellä kirkossa on yksi virallinen avioliittokäsitys ja se on miehen ja naisen välinen (ks. myös aiempi blogini aiheesta). Perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden ja kirkon oikeudellisen autonomian näkökulmasta on selvää, että kirkko saa säilyttää sen halutessaan. Kirkossa on kuitenkin valtavat paineet avioliittokäsityksen laajentamiseksi, sillä kirkon jäsenten ja pappien enemmistö kannattaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.

Esityksen tavoite on hyvä. Sillä pyritään ratkaisemaan kirkkoa tällä hetkellä repivä kiista luomalla kumpaankin käsitystä kannattaville oikeutus oman näkemyksen mukaiseen toimintaan. Muutos tarkoittaisi, että jatkossa myös samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen olisi kirkon (toisen) virallisen avioliittokäsityksen mukaista, mutta edelleen myös pitäytyminen käsityksessä avioliitosta miehen ja naisen välisenä olisi yhtä sallittua.

Kahden käsityksen rinnakkaisuus on kuitenkin myös esityksen suurin heikkous. Perinteisen avioliittokäsityksen kannattajalle vaihtoehtoinen laajempi avioliittokäsitys merkitsee sitä, että kirkon avioliitto-opetus todellisuudessa muuttuu, ja sitä ei haluta. Tasa-arvoisen avioliittokäsityksen kannattajalle oikeus pitäytyä miehen ja naisen välisen avioliitossa merkitsee samaa sukupuolta olevien parien epäyhdenvertaisen kohtelun laillistamista.

Avioliittokiistaa on mahdollista verrata kahteen aiempaan kirkkoa jakaneeseen kiistaan. Kun avioerot yleistyvät toisen maailmansodan jälkeen, kirkolliskokous halusi kieltää eronneiden vihkimisen. Tämä kaatui tasavallan presidentin vastustukseen ja eronneiden vihkiminen jäi lailliseksi. Vähitellen se yleistyi ja tuli normiksi. Aloittaessani teologian opinnot 2000-luvun alussa, oli seurakunnissa vielä joitakin pappeja, jotka kieltäytyivät vihkimästä eronneita. Nykyään tällaiseen ilmiöön ei juurikaan enää törmää.

Naisten vihkiminen pappisvirkaan hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 1986. Esitys meni läpi, kun kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jolla taattiin perinteisen virkakäsityksen edustajille kotipaikkaoikeuden kirkossa. Neljän vuosikymmenen aikana sukupuolten yhteisestä pappisvirasta on tullut melkein yhtä itsestään selvyys kuin eronneiden vihkimisestä. Valitettavasti ristiriitoja on ajoittain edelleen.

Minusta olisi erittäin vahingollista, jos meillä olisi nyt sellainen kirkkolaki, jossa olisi sallittu kaksi erilaista virkakäsitystä. Se mahdollistaisi pappien erilaisen kohtelun sukupuolen perusteella, koska sellainen ei olisi laissa kiellettyä syrjintää. Tällainen kohtalo uhkaa nyt samaa sukupuolta olevia pareja.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kirkolliskokoukselle tulisi esittää rohkeampana askelena yhtä, nykyistä laajempaa avioliittokäsitystä, jonka mukaan avioliittoon voitaisiin vihkiä sukupuolesta riippumatta. Tämä olisi yhdenvertaista, sillä Kristuksessa ei ole miestä eikä naista (Gal. 3:28). Tämän läpimeno on kuitenkin epävarmaa myös tänä keväänä valitussa kirkolliskokouksessa, vaikka enemmistö kirkolliskokousedustajista kannattaakin avioliittokäsityksen laajentamista. Mutta on syytä muistaa, että myös pappisviran avaamisesta naisille äänestettiin kirkolliskokouksessa monta kertaa.

Hyväksyn myös sen, että kaikki eivät olisi tällaisesta uudistuksesta samaa mieltä. Pidän tässä tilanteessa järkevänä ratkaisuna kirkon viranhaltijalle säädettävää omantunnonvapautta pidättäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria. Omantunnonvapaus koskisi niitä, jotka nyt on vihitty pappisvirkaan tai ovat kirkossa töissä mutta ei enää niitä, jotka uudistuksen jälkeen tulevat kirkon palvelukseen. Tällöin myös avioliittokysymyksen suhteen voisi tapahtua sellainen kehitys, kuin eronneiden vihkimisen ja sukupuolesta riippumattoman virkakäsityksen kohdalla enimmäkseen on tapahtunut, että muutaman vuosikymmenen päästä asiasta ei tarvitsisi enää keskustella.

Ymmärrän piispainkokouksen esityksen siitä näkökulmasta, että nyt on haettu kompromissia, joka voisi mennä kirkolliskokouksessa läpi. Tämä kuitenkin pysyttäisi nykyisen avioliittokiistan vielä vuosikymmeniksi, koska kahden virkakäsityksen malli sementoisi perinteisestä avioliittokäsityksestä tasa-arvoiseen avioliittokäsitykseen siirtymisen välitilan.

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni piispainkokouksen esitykseen. Kirjoitin aiemmin samasta aiheesta Jobiin työnantajani äänellä kirkon henkilöstön näkökulmasta.

Kuva: Pexels.